Hoidamme muita kiireitä elämän muilla osa-alueilla pois ja rakentelemme hiljakseen autoja tulevia kausia varten.
Kesä 2008 vietettiin hiljaiselossa ja hoideltiin muita kiireitä. Kemora 24H:hon oli tarkoitus ottaa osaa, ja sen peruuntuminen olikin todella suuri pettymys.
Ahveniston 13.9. kisassa oltiin mukana Kadetilla mutta se kaatui varikonmäkeen neljännen tunnin kohdalla.
Ennen Alastaroa Kadetin kattoa oiottiin, etutolppa väännettiin asentoonsa ja tuulilasit vaihdettiin, ja Alastarossa kesken kisan vaihdettiin tällin jälkeen syyläri ja ajettiin vielä maaliin.
Quantum Racing kävi ajamassa Calibralla Kemora 24H -kisan läpi 21.-22.7.2007. Annoimme muille tasoitusta hankkimalla ja vaihtamalla sopivan vaihdelaatikon alkuneljänneksellä rikkoutuneen tilalle. Sen jälkeen kirimme muita kiinni parhaamme mukaan.
Syyskuussa otimme Kadetilla osaa Ahveniston, Jurvan ja Alastaron kisoihin. Ahveniston kisa loppui 4,5 tunnin kohdalla kesken, kun lambda-anturi ja lämpötila-anturi ilmeisesti tukkeutuivat. Jurvan kisa jäi heti alussa kesken, kun moottori ei kiertänytkään enää radalla 4000:tta korkeammalle. Syyksi osoittautui viallinen puola, jonka vaihtamisen jälkeen pääsimmekin Alastarossa nauttimaan täysipainoisesti kisaamisesta. Menoa hieman hidasti vaihdelaatikko, jossa oli pidemmät välityksen kuin oli oletettu. Ajotapa vaati hieman muutoksia, joiden jälkeen muita autoja alkoikin taas saada kiinni normaaliimpaan tapaan. Myös Calibramme oli mukana Alastarossa, mutta sillä oli jälleen vaikeuksia vaihdelaatikon kanssa parin tunnin ajon jälkeen.
Syyskuun tohinasta jäi sopivasti halu jatkaa keväällä 2008 nopeammin, voimakkaammin ja korkeammall... hmm, mites tuo sanonta menikään.
...jossain päiväkirjoissa "arkistoissa"... Ehkä löytyvät joskus.
Kaikki oikeudet pidätetään © Quantum Racing